keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Laura Porthanin kouluvalmennus

Moikka ja anteeksi!
En ole kirjottanu niiiin moneen aikaan, joten pahoittelut siitä...
Mulla ei oo ollut nyt kauheesti fiilistä kirjottaa ja kuviakaan ei olla otettu kun yhdeltä ratsastuskerralta.
Mun päivät on tällä hetkellä niin paljon täynnä muutakin kuin tietokoneen äärellä istumista.
Olen ponin kanssa enimmäkseen ollut kentällä ja meillä menee tällä hetkellä super hyvin.

Olin viime viikon lauantaina 5.12  Laura Porthanin kouluvalmennuksessa. Mulla meni siellä ihan älyttömän hyvin, varsinkin lopputunnista! Valmennus koostui lähinnä pohkeenväistöstä ja pääty ympyrällä laukkaamisesta. Mentiin ensin käynnissä väistöä niin että käännettiin pituus halkaisijalle  ja lähdettiin väistämään noin keskeltä kenttää. Aluksi ei mennyt niin hyvin ja väistö oli takkuista mutta loppua kohden se parani erittäin hyvin ja Velmillä oli tosi kauniita askelia. Tehtiin samaa myös toisesta suunnasta sekä ravilla. Väistöjen jälkeen pitkälle sivulle piti tehdä myös muutama voltti. Lopuksi laukkailtiin pääty ympyrällä molempiin Mulla jäi älyttömän hyvä mieli tästä valkusta ja haluan ehdottomasti lisää tälläisiä!
Velmi oli upea ja ainakin äidin mukaan poni kulki nätisti peräänannossa.
Nyt valmennuksen jälkeen velmiä on ollut tosi hyvä ratsastaa ja Velmi on kulkenut tosi nätisti! Oon tehnyt parina päivänä aika paljon samoja juttuja mitä valmennuksessa, mutta tuntuu että ne sujuu juuri nyt parhaiten. Paras poni ❤

Kuvat on ihan alkutunnista, kun ei mennyt niin hyvin mutta muistikortilta loppui tila kesken tunnin :(





 
Oon muuten menossa tämän viikon sunnuntaina uudestaan Lauran valmennukseen joten toivotaan että sieltä sitten paremmista pätkistä kuvia!

 
-Pilvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti