maanantai 4. huhtikuuta 2016

Estetykki!

Hypättiin lauantaina heti hevosmessu- päivän päätteeksi! Messuilla oli tosi kivaa ja poikkeuksellisesti löysin aika paljonkin kaikkea! Ajattelin tehdä ensin jonkin näköisen "ostosten esittely" postauksen, jonka kuitenkin totesin vähän huonoksi ideaksi, sillä siitä saattaisi tulla liian lyhyt taikka se ei kiinnostaisi ketään. Mutta nyt, hyppelyihin!
 
Aloittelin tunnin ihan normaalisti menemällä kaikki askellajit läpi. Velmi tuntui ihan kivalta, joten sillä oli kiva aloittaa hyppääminen.
Meillä oli kentällä kolmen kavaletin innari, diagonaalilla pysty, sekä okseri toisen pitkän sivun vieressä.
Aloitettiin laukkaamalla pääty-ympyrää pitkin ja kääntymällä siitä suoraan innarille ja jatkamalla ympyrää. Mentiin kavaletteja ensin ihan sillä pienimmällä korkeudella molemmista suunnista ja käännettiin kavaletit sitten ns. toisin päin. Tultiin niitä vähän korkeampiakin molemmista suunnista ja lähdettiin tulemaan pientä rataa.
 
Aloitettiin oikeassa suunnassa ensin okseri, sitten pysty ja lopussa vielä vasemmassa suunnassa kavaletit. Hypättiin vaan jotain 50-60 cm esteitä sillä Velmillä on ollut nyt ainakin neljän kuukauden tauko esteistä, lukuun ottamatta viime viikon pikku hyppelöitä.
Velmi oli kaikin puolin tosi hyvä ja ainakin este intoa sekä energiaa löytyi.


Nousen näissä kavaletti kuvissa ehkä hieman turhan korkealle... :D
















 
-Pilvi

4 kommenttia: