sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Match-show 2016

Moikka!
Tänään oli taas meidän tallilla hevosten ja ponien Match-show kuten viime vuonnakin. (Pääset postaukseen tästä)
Osallistujia oli tänä vuonna 30, eli noin 10 enemmän mitä muina vuosina. Velmi ei tänä vuonna osallistunut, mutta nähtiin taas monia muita hienoja hevosia.
Aloitettiin taas järjestelyt lauantai-iltana jolloin pystytettiin teltta, asetettiin näyttelykolmio hyvälle mallille ja laitettiin aitoja. Tänään aamulla sitten loput paikoilleen ja buffetti pystyyn.
Kilpailut alkoi yhdeltä ja ilmoittautuminen puoli kahdeltatoista. Yhden parin arvioimisessa menee noin vartti, eli kaiken kaikkiaan näyttely loppui nyt kuuden aikoihin. En jaksa enään mitään selittää, vaan mennään suoraan niihin kuviin!

BIS 1, eli voittaja:
Ja tää eka on mun lemppari otos tältä päivältä
 



BIS 2:




BIS 3
 

 
BIS 4
 
 
BIS 5
 
 
 
Loput kuvat on ihan sikin sokin, hyvin sijoittuneita taikka ei:
 


 



Näistä tuli myös tosi kivoja:










Ja tää friisiläinen niin oli upee, harmi, kun eivät halunnut enää jatkaa, mutta hevonen olisi varmaan pärjänny!:




 
Ja ai niin, Velmi lähtee huomenna illalla kesälaitumelle ja on siellä noin 1,5 kuukautta, eli johonkin heinäkuun puoleenväliin/loppuun asti (?)
Joten en pysty tekemään kauheasti kesä-heinäkuulla postauksia, sillä siellä paikassa, jonne Velmi menee, on pelkkiä maastoja. Kuvaajalla ei varmaan olis kiva juosta mun ja Velmin perässä maastossa, jotta saisi jotain kuvia :D
 
 
 
-Pilvi

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja todella upeita hevosia!

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia ja kiva postaus :) Harmi että me ei päästy tänä vuonna katsomaan, olis ollut kiva nähdä pitkästä aikaa!

    VastaaPoista