keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Laukanvaihto treeniä

Tänään on siis mun syntymäpäivä ja täytän virallisesti 13 vuotta. Kun iskä tuli töistä se kävi ostamassa järkyttävän täyttäviä suklaa muffinsseja, haha - nam! Oikeastaan en oo ihan sillä fiiliksellä että "tänään juhlitaan!" Siksi varmaan yritin piilottaa tylsyyteni, tulemalla koneelle.
 
Tiistaina (5.5) olin yksin kentällä joten kuvia ei voitu ottaa.
Harjoittelin ponin kanssa pääosin laukanvaihtoja. Vaihdot sujui tosi hienosti ja kyllä Velmistä huomaa, että se osaa! Tosin kehitystä on mullekkin tullut ihan älyttömän paljon! Harjoittelin muutamia kertoja ja omasta mielestäni ne sujui jo niin hyvin että seuraavalla kerralla taas lisää.
Velmi oli tosi energinen ja liikkui tosi vetreästi kaikkien venyttely- ja taivuttelu kertojen jälkeen! Jumitusta ei oikeastaan edes huomannut. Tein silti venytteleviä kahdeksikkoja ja voltteja pitkin kenttää. Kävelin alussa aika kauan, kun laukassa treenattiin kuitenkin aika paljon. Ravasin pitkillä ohjilla harjoitusravissa, melkeinpä koko ravin ajan, ja yritin treenailla ravissakin eri asioita, kuten pohkeenväistöä jossa en todellakaan ole mikään hyvä, mutta harjoitus tekee mestarin! Mun mielestä on kiva ottaa verryttelykin niin kun treeninä, eihän sen aina ole pakko olla pelkkää sitä lämmittelyä/verryttelyä! Vepa liikkui tosi nätisti pää kaarella, harmittaa vaan kun ei kuvia ole! :(
 Loppukäynnit meni taas metsässä käpsyttelyn merkeissä, pitkillä ohjilla tosi rennosti!
Mun jalat joutui niin kovaan treeniin, joten voin vannoa että lihakset joutuu koville torstain tunnilla ratsastuskoulussa!
 
 
Ja koska vihaan yli kaiken kuvattomia postauksia, on pakko laittaa muutamia vanhoja kuvia taas kerran tähän loppuun!

 


 
 
 
 
- Pilvi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti